”eKollega toi yhteisöllisyyttä ja uusia näkökulmia yksinyrittäjän arkeen”

Yleinen

yrittäjä osallistuu verkkotapaamiseen

Yrittäjien työhyvinvoinnin tukeminen on ajankohtainen haaste, sillä tuoreen yrittäjägallupin (2021) mukaan lähes neljännes yrittäjistä kokee olevansa ylirasittunut tai lähellä loppuunpalamista. Vuonna 2021 koronapandemia ja sen seuraukset ovat stressanneet yrittäjiä eniten. Jo ennen koronapandemiaa yli puolella yksinyrittäjistä oli haasteita oman jaksamisen kanssa (Yksinyrittäjäkysely 2019). Näin ollen on erittäin tärkeää tukea yksin- ja mikroyrittäjien työhyvinvointia ja löytää uusia keinoja yrittäjien henkiseen tukeen.

Vertaismentorointi verkossa on hyväksi havaittu matalan kynnyksen mahdollisuus tukea yrittäjien työssäjaksamista vertaistuen keinoin. Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Varsinais-Suomen Yrittäjien toteuttama eKollega-vertaismentorointipilotti lisäsi toimintaan osallistuneiden yrittäjien työhyvinvointia.

Vertaismentorointipilotti tuki yrittäjien työhyvinvointia

Tarve vertaistukeen on noussut yksin- ja mikroyrittäjiltä itseltään: he tarvitsevat verkostoja ympärilleen ja yrittäjäkollegoiden vertaistukea työssä jaksamisen tueksi ja kilpailukykyisen liiketoiminnan kehittämiseksi. Yrittäjät kokevat luontevimpana tukeutua yrittäjäkollegoihin saadakseen tietoa ja jakaakseen ajatuksia yrittämisestä. Vertaismentorointi mahdollistaa yhdessä oppimisen yrittäjäkollegoiden kanssa. Sparrailu toisten yrittäjien kanssa synnyttää myös uusia ideoita liiketoiminnan kehittämiseen.

“Avoimuus ja luottamus ovat onnistuneen sparrailun edellytyksiä”, kuten totesivat Yrittäjän PT:n yrittäjät Johanna Liipola, Lauri Koittola ja Hanna Pitkänen eKollega-hankkeen päätöswebinaarissa 27.8.2021. Tilaisuudessa kuultiin alustus yrittäjien työhyvinvointiin perehtyneeltä Työterveyslaitoksen asiantuntija Susanna Visurilta, jonka mukaan vertaistuen ja vertaisuuden voimaa ei voida koskaan korostaa liikaa: ”kaikki työ, jota tehdään vertaistuen edistämiseksi, tukee samalla ehdottomasti yrittäjän jaksamista ja yrityksen menestymistä”.

“Yksi tärkeimmistä asioista muutoksessa on vertaistuki. eKollega-hanke toi yhteisöllisyyttä ja antoi uusia näkökulmia yksinyrittäjän arkeen”, kertoi pilottiin osallistunut Anna Lassila Annan Eväät -yrityksestä päätöswebinaarin hienossa puheenvuorossaan. Anna kertoi ottaneensa eKollega-pilotista käyttöön omaan yrittäjän arkeensa esimerkiksi tavan kalenteroida etukäteen aikaa itselle tärkeille asioille, kuten harrastukset, perhe, ystävät ja vapaa-aika, jotka tukevat työssäjaksamista. ”Kun yrittäjä voi hyvin, yrityksellä on parhaat mahdolliset edellytykset onnistua”, kiteyttää Anna.

eKollega-toiminta suunniteltiin yrittäjien tarpeiden ja toiveiden pohjalta

Työhyvinvointia tukee mm. ajan- ja stressinhallinta, työroolin selkeys, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön, omien tavoitteiden kirkastuminen, työntekotapojen tehostuminen, omien vahvuuksien ja voimavarojen tunnistaminen, työn mielekkyys ja merkitys itselle, ammattitaidon ja osaamisen kehittyminen, riittävä palautuminen sekä työn ja yksityiselämän tasapaino. Myös kannustavalla työyhteisöllä on suuri merkitys työhyvinvoinnille. (Manka & Manka 2018) Koska yksinyrittäjillä ei ole työyhteisöä, yrittäjäkollegoiden tarjoama vertaistuki on erityisen tärkeää.
 
eKollega-hanke järjesti tammi-toukokuussa 2021 vertaismentorointipilotin, johon osallistui 23 yrittäjää. Yrittäjistä muodostettiin kaksi ryhmää, jotka tapasivat viisi kertaa Zoom-alustalla. Vertaismentorointiprosessi perustui osallistuvien yrittäjien tarpeisiin ja toiveisiin sekä kokemukselliseen oppimiseen yhdessä. Tapaamiskertojen teemat olivat:
1. Tutustuminen, ryhmäytyminen ja yrittäjän hyvinvointi
2. Omien ja yrityksen tavoitteiden kirkastaminen
3. Oman työn organisointi ja ajanhallinta
4. Toimintaympäristön muutosten tunnistaminen ja ennakoiva työtapa
5. Verkostot yrittäjän tukena
Toiseen, kolmanteen ja neljänteen tapaamiseen saatiin asiantuntija-alustukset Yrittäjän PT:lta. Tietoiskut tarjoavat yrittäjille konkreettisia käytännön työkaluja työhyvinvoinnin tueksi. Alustusten videotallenteet löytyvät eKollega-hankkeen tuottamasta, sähköisestä eMentoroinnista virtaa yrittäjyyteen -työkirjasta, jonka linkki löytyy artikkelin lopusta.

Verkkotapaamiset säästivät aikaa ja toivat kaivattua vertaistukea yrittäjäkollegoilta

Tapaamisissa jaettiin asioita avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä ja opittiin yhdessä uutta. Yrittäjät kertoivat arvostaneensa sekä liiketoimintaan että hyvinvointiin liittynyttä keskustelua toisten yrittäjien kanssa. Vertaismentorointitoiminnan merkityksestä yrittäjille kertoo myös se, että 90 % yrittäjistä oli mukana pilotissa loppuun asti. eKollega-pilottiin osallistuneet yrittäjät kertoivat huomanneensa, että eri alojenkin yrittäjät kamppailevat samojen haasteiden kanssa yrittäjän arjessa. Yrittäjien palautteen mukaan vertaismentorointitapaamiset toivat uutta intoa ja uusia ideoita yksinyrittäjän työhön. Yrittäjät toivoivat, että eKollega-toiminta saisi jatkoa ja syntyneet vertaisverkostot säilyisivät hankkeen jälkeenkin.

”Toivottavasti tällainen toiminta jatkuu ja uudet yrittäjät pääsevät mukaan toimintaan! Tämä on ollut ehdottomasti hyvä satsaus Varsinais-Suomen Yrittäjiltä ja Humakilta. Todella antoisaa toimintaa, varsinkin tänä haastavana korona-aikana! – Ja vaikka ei olisi koronaakaan, tällainen verkkomentorointi toimii, koska tämä ei vie paljoa aikaa ja on helppoa osallistua: riittää, että klikkaa itsensä sisään tapaamiseen.” (eKollega-pilottiin osallistunut yrittäjä)

Etätyön yleistymisen myötä yhteisöllisyyden ja verkossa toteutettavan vertaismentoroinnin merkitys työssäjaksamiselle ymmärretään entistä paremmin. Oli ilo olla toteuttamassa eKollega-hanketta, jolla oli positiivinen vaikutus mukana olleiden yksin- ja mikroyrittäjien työhyvinvointiin.

Kokosimme hankkeen tuottamaan ilmaiseen e-työkirjaan tietoa hankkeen tuloksista, askeleet verkkopohjaisen vertaismentoroinnin toteuttamiseen sekä työkaluja yrittäjien työhyvinvoinnin tueksi. Linkki eMentoroinnista virtaa yrittäjyyteen -työkirjaan löytyy TÄSTÄ.

Alla on tallenne eKollega-päätöswebinaarista.

Kirjoittaja:
Laura Keihäs, FM, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Lähteet:
Humanistinen ammattikorkeakoulu 27.8.2021. Vertaistuki ja sparraus tukevat yrittäjää jaksamaan työssään ja kehittämään toimintaansa. Viitattu 8.9.2021.

Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2018. Työhyvinvointi. 2. painos. Alma Talent Oy 

Suomen Yrittäjät 2021. Yrittäjägallup.

Suomen Yrittäjät 2019. Yksinyrittäjäkysely

Suomen Yrittäjät 21.6.2021. Yrittäjägallup: Lähes neljännes yrittäjistä ylirasittunut – Kosmetologi: ”Päivät venyvät pitkiksi”. Viitattu 8.9.2021.

Varsinais-Suomen Yrittäjät 25.8.2021. eKollega-vertaismentoriohjelma päätökseen: Yrittäjät toistensa vertaistukena korona-ajassa – tuloksia ja onnistumisia. Viitattu 8.9.2021.

Kuva: Luisella Planeta Leoni, Pixabay

Last modified: 9.9.2021