Yhteisöllisyyttä verkossa: apua ja tukea toisilta yrittäjiltä 

Yleinen

viisi kättä, jotka tekevät nyrkkitervehdyksen yhteistyön merkiksi

Yrittäjien sopeutuminen on joutunut ennennäkemättömän kovaan testiin ja toimintaympäristön äkillisestä muutoksesta on koronan myötä saatu hyvin konkreettinen esimerkki. Kuluttajien palveluita on pyritty siirtämään verkkoon. Verkossa toimii myös Humakin ja Varsinais-Suomen Yrittäjien yhteinen eKollega-ohjelma, jossa yrittäjä saa vertaistukea toisilta yrittäjiltä.

Korona on osoittanut raadollisimmalla mahdollisella tavalla, millaista sietokykyä, venymistä, innovointia ja rohkeita päätöksiä yrittäjänä toiminen ja liiketoiminnan kehittäminen vaatii. Yrittäjän työ on haastavaa myös normaalioloissa, joskin silloin aikaa muutosten tekemiseen on usein päivien sijasta viikkoja tai kuukausia.

Yrittäjä kaipaa keskustelukumppania

Sekä yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä että yrittäjän oman jaksamisen tukemisessa keskustelulla, kokemusten jakamisella, ideoiden pallottelulla ja rohkaisulla on suuri merkitys. Myös yrittäjät tietävät tämän ja kokevat, että tekevät sitä mieluiten toisten yrittäjien kanssa. Tämä on toive, joka välittyy säännöllisesti yrittäjäjärjestön tekemissä kyselyissä: apua haetaan ensisijaisesti toisilta yrittäjiltä.
Kuitenkin yli puolet yrittäjistä on yksinyrittäjiä eli yrityksensä johtajia, suunnittelijoita ja tekijöitä. Miten tuoda helposti yrittäjän arkeen sparrausta ja kumppanuutta?

Humak ja Varsinais-Suomen Yrittäjät ovat toteuttamassa eKollega-toimintaa, eli vertaismentorointia verkossa. Tällä hetkellä mukana on 23 yrittäjää, jotka etukäteiskyselyn perusteella ovat kaikki motivoituneita ja kiinnostuneita yrityksensä kehittämisestä, mutta kokevat kaipaavansa keskustelukumppania toisista yrittäjistä

eKollega tarjoaa vertaistukea

Yrittäjäjärjestön ja Humakin fasilitoimana yrittäjät kokoontuvat kuluvan kevään aikana kolmen viikon välein keskustelemaan, jakamaan kokemuksia ja oppimaan tärkeiksi kokemistaan teemoista kahdessa ryhmässä. Uusia ajatuksia porukalle tuo Yrittäjän PT asiantuntijatietoiskuineen. Niissä annetaan konkreettisia työkaluja mm. oman työn organisointiin, ajanhallintaan, tavoitteiden määrittelyyn ja ajan hermolla pysymiseen.

Tapaamisten tärkein anti on tutustuminen uusiin yrittäjiin, tiedon jakaminen, kysymysten esittäminen sekä kokemusten vaihto. Tekeminen suunniteltiin verkkopainotteiseksi jo ennen koronaa, jotta mukaan on helppo tulla ja tarvittaessa vaikka yhdessä lapsen kanssa (kuten yksi osallistujistamme). Linjoilla onkin yrittäjiä eri puolilta Varsinais-Suomea, erimittaisella kokemuksella ja eri toimialoilta, mikä tekee yhteisestä keskustelusta erittäin rikasta.

Loppukeväästä jokaisella osallistujalla on toivottavasti vähintään yksi uusi lounasseuralainen, sparrauskaveri, liikekumppani tai asiakas. Yritys on olemassa vain osana verkostoja ja niitä haluamme olla tukemassa! Toimintaa tehdään osana eKollega-hanketta (ESR). Tarkoituksena kuitenkin on, että mikäli yrittäjät kokevat kevään annin hyödyllisenä, toimintaa jatketaan. Jo nyt kannattaa olla yhteydessä eKollega-hanketiimiin ja Varsinais-Suomen Yrittäjiin, mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tämänkaltaiseen toimintaan tai tekemään yhteistyötä.

Kirjoittajat:

Markus Suomi, KTM, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Hanna Tarvainen, FM, palveluasiantuntija, Varsinais-Suomen yrittäjät

Kuva: StockSnap Pixabay

Last modified: 22.3.2021